Hyvää Ystävänpäivää!
Niin se on helmikuukin jo puolessa välissä ja Ystävänpäivää vietetään. Iltapäivällä poikkesimme tyttären luona ystävänpäivä kahvilla kera sydänmunkkien.
Pakkanen on paukkunut täälläkin päin , mutta nyt olemme saaneet viettää talvea pikkupakkasessa ja tietysti lumisateessa.
Nyt palaan käsitöissä viime kevääseen.

Viime keväänä neuloin tälläisen villaliivin, mutta sille kävi sitten näin.

Koko luomus joutui takaisin kerälle.ja tuonne pallin kannen alle odottamaan uutta tulemista.
Kunnes nyt, reilu viikko sitten kaivoin langat esille ja noilla värillisille langoille aloin miettiä kohdetta, mitä niistä tekisin.

Isoäidin neliöitä tein pitkästä aikaa ja värillisestä langasta tuli ihan kivanäköisiä.

Tämän näköinen se on sitten päällä. Tänään ostin sellaisia hakasia, joilla saan sen kivasti kiinni yläpäästä.

Takaa tämä on hieman erilainen. Mulla, kun oli tuota Nalle -lankaa muutama kerä ylimääräistä, niin käytin sen sitten tähän liiviin. En ole näiden vuosien aikana neulonut tai virkannut itselleni kovinkaan montaa neuletta. Tästä sattui nyt tulemaan mieleinen ja tulen sitä varmaan pitämään ylläni

Nuorempi tytär oli käymässä kotona ja hän ompeli napit pikkuneidin villatakkiin. Olisin ne itsekin ommellut, mutta näon heikentymisen takia se homma ei oikein minulta nyt suju.

Nyt takissa on nätit punaiset napit, jotka muuten, ette arvaa, minun rakas mieheni valitsi kaupasta , josta ne ostettiin.
Ihan kyllästymiseen asti olette nähneet täällä noita koukuttuja kintaita.

Nämä punavalkoiset kintaat koukkusin , kun olin lipasvahtina Pieni ele -keräyksessä Presidentin vaalien ensimmäisellä kierroksella eli vaalilapasiksi näitä voisi vaikka sanoa. Istuskelin eräällä kyläkoululla melkein koko päivän ja siellä oli aika hiljaista, niin oli aikaa tehdä käsitöitä.

Nämä kintaat koukkusin, sitten Presidentin vaalien toisella kierroksella samaisen kyläkoulun Pieni ele -keräyksen lipasvahtina eli vaalilapaset kaksi.
Hyvää Ystävänpäivän iltaa toivottelen kaikille Blogi-ystäville.
|
4 kommenttia
|




